maanantai, 6. elokuu 2018

Pentuja syntynyt 3.8.2018

Halla synnytti perjantaina iltapäivästä 2urosta ja 3 narttua. Synnytys meni todella hyvin ja emo hoitaa pentuja todella hyvin. Tämä on Hallan ensimmäinen pentue ja kaikki meni kuin oppikirjoissa :)  Pesästä maltetaan just lähteä tarpeille pihalle mutta kova kiire on takaisin tarkistaa pentujen tilanne.

Kolmevuotta sitten minulla ollut viimeksi pentue ja silloin emo söi kaikki istukat ennenkuin kerkesin kissaa sanoa. Tästä oppineena koitin olla nopeampi ja annoin syödä vain kaksi istukka. Tänään mennyt maha hieman sekaisin, mutta ei kuitenkaan ihan niin pahasti että pitäisi ulkona juosta koko ajan.

Väreinä uroksissa musta pienillä vaaleilla merkeillä sekä musta merkein, nartuissa väreinä kaksi Dominoa sekä kermanvärinen. Mukava värikirjo ja helpottaa pentujen tunnistamista.

Pennut asuvat ensimmäiset eliviikkonsa makuuhuoneessani ja siirtyvät sieltä sitten 3-4viikon ikäisinä valloittamaan olohuonetta. Elävät siis minun normaalissa arjessa mukana ja minun muiden koirien kanssa. Pyrin käyttämään pentuja myös uusissa paikoissa ennen luovutusta. Auto tulee tutuksi ja käydään erilaisissa paikoissa. Näin tulevilla pennun omistajilla on helpompa myös totuttaa pentuja uusiin asioihin. 

Pentukyselyitä voi laittaa s.postiin sieltä tavoittaa parhaiten, vastailen myös puheluihin aina kun ennätän töiden ohessa. En varaa pentuja, haluan nähdä pennuista kiinnostuneet kasvotusten ja jutella heidänkanssa onko tässä pentueessa juuri heille sopiva pentu ja kun luonteita alkaa näkymään niin 5-6 viikon iässä katsomme yhdessä mikä pentu muuttaa kenenkin luo. Varausmaksu 300€ joka vähennettään pennun lopullisesta hinnasta. 

CEB02CEE-4B0C-4610-AB79-31932A0C8B0D.jpg54863DD3-9ACB-4D99-B0EE-902C2270789C.jpg321E5B4C-5436-4F0A-9817-FC080D5D1624.jpgB219CD4B-53D1-41C1-96C8-4EF1A0AED505.jpg52A58C5D-DC75-4400-80DA-5D99577D1FB9.jpg7B6209BC-181A-43EC-BE55-EA1CF93E89A4.jpg

torstai, 5. heinäkuu 2018

Tunturisopulin Tähkäpiippo <3 Seitavuoren Suorri

Pentuja odotetaan yhdistelmästä Tunturisopulin Tähkäpiippo "Halla" x Seitavuoren Suorri "Kippe" Pentujen odotetaan syntyvän 5.8.2018

Yhdistelmä koiranetissä: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI36369/15&ReknoI=FI22746/10

DSC_0719B.jpgDSC_0851B.jpghalla%20katselmus.jpg

keskiviikko, 4. heinäkuu 2018

Hallan ultra 4.7.2018

Halla on tänään ultrattu tiineeksi <3 Ainakin neljä pientä sopulin alkua näkyi ultrassa. Se on aina parempi kuin yksi, muuten määrällä ei ole väliä. Laskettu aika on 5.8.2018 silloin täsän 9viikkoa astutuksesta. Pennut syntvät luonani ja ne luovutetaan uusiin koteihin aikaisintaan 7-8viikon ikäsisinä. Pennut rekisteröidään suomen kennelliittoon ja liitän myös pennun uuden omistajan niin halutessaan paimensukuisen lapinkoiran seura ry:n jäseneksi vuodeksi.  Molemmat vanhemmat ovat terveitä prcd-PRA:n, DM ja pompen tautien osalta. Täysin tervettä yhdistelmää ei olekkaan ja tässä isän puolelta tulee kaihia ja emän epilepsiaa. Otin tietoisen riskin ja koska periytyvyydestäkään ei voi olla sata varma ja olin tähän ydistelmään tykästynyt ja tykkäsin kovasti uroksesta niin valinta oli siinä :) Uroksella A/A lonkat,0/0 kyynärät, terveet silmät ja emällä B/B lonkat,0/0kyynärät ja silmät terveet.

Pentueesta on tullut paljon kyselyitä ennenkuin oli ehditty edes vielä astuttaa, mutta tilanteet elää niin kauan kun pennut syntyneet ja nähdään sukupuolet. 

Otan pennuista varausmaksun 300€ ja se vähennettään lopullisesta kaupphinnasta. 

 

11B07C49-35DB-475C-87AB-A2EAD0EDE617.jpg

 

tiistai, 22. toukokuu 2018

Kesäpentuja toiveissa 2018

Sijoitusnarttuni Halla aloitti juoksut paripäivää sitten. Viikonpäästä ensimmäinen progesteroni koska välimatka on pitkä. Normaalisti en omilta kotona asuvilta koirilta ole ottanut. 

Halla asustaa Seinäjoella ja uros asustaa kivasti puolivälissä Tampereella.

Urokseksi valitsin Seitavuoren Suorrin jolla ei ole aikaisempia pentueita mutta yksi astutus mutta narttu jäi tyhjäksi ja tuli vielä kohtutulehdus. Päätin kuitenkin yrittää tällä uroksella, koska se kivasti tasapainottaa Hallan kipakkaa luonnetta. Ja sulhanen kisaa rallytokossa ja on suorittanut BH kokeen hyväksytysti.

Kesäkuun alussa luultavasti astutus, katsotaan kuinka juoksu etenee.

Pennuista kiinnostuneet voivat laittaa s.postia, pelkkiin väri/hintatiedusteluihin en vastaa. Myyn pennut mieluiten aktiiviseen kotiin, en siis narunjatkeeksi omakotitalon pihalle. Lapinkoira on ihmisen koira ja haluaa olla ihmisen lähellä ja tekee myös mielellään(sen minkä kokee mieleisekseen) ei siis ole paras rotu jos haluaa tokoa tai agilitya harrastaa tavoitteelisesti veren maku suussa. Näiden kanssa täytyy olla huumoria mukana ;)

perjantai, 9. kesäkuu 2017

Pentusuunitelmia vuodelle 2018

Ensimmäiset sopulit täyttivät 6.6.17 2-vuotta. Paljon onne kaikille <3  Sijoitusnarttuni Tähkäpiippo "Halla" joka asustaa Seinäjoella Jessican luona tulee Hyvinkäälle luoksemme viikonpäästä ja sitten olisi jännitystä kerrakseen. 3/6 sopulista pevisa tarkistetaan. Tämän jälkeen pentusuunitelmat etenevät ja pentuja haaveissa aikaisintaan 2018. IMG_2577.jpg